lauantai 17. maaliskuuta 2018

kusen suihkuun todistaakseni että mustakin voi tulla jotakin
vana on osana patsastani biojätteenä
vaikka eihän ketään enää kiinnosta inhorealismi

katsokaa, tässä huonekasveja ja uniikkeja ajatuksia,
ruho, jolla maata
ei rakenneta uudestaan

mä haluan pois täältä missä mua pannaan halvalla ja syrjään

onneksi 2010-luvulla iso takapuoli tuli muotiin, olisin muuten kusessa
vaikka tässähän seison

keskiviikko 9. elokuuta 2017

ITSEMURHAKIRJEA
asiat, jotka ovat kusettaneet minua:
- sinä
- kalja
- virtsatieinfektio

perjantai 3. helmikuuta 2017

11-1-17

Se nainen huomaa seisovansa samassa paikassa ennen iskua samalla tavalla kuin tuhat kertaa ennenkin; miehet vaihtuvat mutta hetkessä aikajatkumo nitoo pirstaleet kokonaisuudeksi;
kvanttifysiikkaa
Se kumartuu ja paljastaa terävät kulmahampaansa ja riuhtoo väkivaltaisesti miehen peniksen ja seuraa lumoutuneena verenvuotoa joka kasvaa pian ympärillä vellovaksi mereksi;
todellisuudessa vastaanotettuaan oikean suoran nainen painaa käden silmälleen ja pian sama käsi hapuilee pakastinlokerosta tuottua hernemaissipaprikapussia jonka painaa kasvoilleen tyrehdyttääkseen tapahtuneen vahingon

maanantai 26. syyskuuta 2016

rehellisyydestä

sellainen kaunis mies
jota ihmiset kääntyvät katsomaan kadulla
ja jos eivät käänny, hän kyllä pitää huolen siitä
että päätyvät hänen eteensä polvilleen
vain ohittaakseen nämä nauraen

erityisen kaunis unessa
koruttomana, 
riisuttuna, 
alastomana

minä en halua sinulta mitään
toisinaan ainoastaan kaiken

tiistai 23. elokuuta 2016

0:35

minäkin sinua
kai joskus edelleen
vielä olisi jotain kaunista sanottavaa
saanko tarjota sulle kaljan ja unohtaa

torstai 4. elokuuta 2016

menkää jo vittuun banaanikärpäset

minä odotan syksyä ja synkkiä iltoja
pakkasenpuremia ikkunassa, puremia kaulalla
sinä olet totta ja vaikka et olisikaan muistutat tarpeeksi sitä mielikuvaa johon huomaan kietoutuneeni
merkityksetön ja turhanpäiväinen köynnös